Tero toteutti urahaaveensa - hyppy ilmailualalta data- ja analytiikkakonsultiksi

Palo päästä tekemään laaja-alaisemmin dataan ja analytiikkaan liittyviä töitä kannusti ilmailualalla henkilöstöresurssoinnin parissa työskentelevää Tero Kukkolaa uralla eteenpäin. Loppukeväästä 2020 eteen tullut mahdollisuus siirtyä alanvaihtajille suunnatun koulutusohjelman kautta analytiikkakonsultiksi Fellowmindille vaikutti erityisen houkuttelevalta. Teron unelma päästä osaksi kovatasoista data-ammattilaisten joukkoa oli toteutumassa. Yrityksen rohkeus pitää rekryohjelma avoinna kevään kriittisestä koronatilanteesta huolimatta antoi rohkeutta hakea ohjelmaan.

Newfellows

Logistiikassa on paljon yhtymäkohtia dataan

Terolla on monipuolinen työhistoria ja koulutustausta logistiikan sekä datan ja analytiikan parista. Työuransa alussa logistiikkainsinööriksi opiskellut Tero työskenteli kuljetusesimiehenä vastuullaan pääkaupunkiseudun ravintoloiden tavaroiden jakelu.

“Logistiikan kautta kiinnostus dataan kasvoi pikkuhiljaa. Logistiikassa on paljon yhtymäkohtia dataan. Dataa on jokaisella firmalla, kun tavaraa liikkuu sisään ja ulos - ja tätä tavaravirtaa pyritään optimoimaan. Se on mielenkiintoista.”

Diplomi-insinöörin jatko-opinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa syvensivät Teron kiinnostusta dataan ja analytiikkaan sekä siihen, miten dataa voi hyödyntää yrityksissä ja miten sen avulla voi tukea päätöksentekoa. Jatko-opintojen jälkeen Tero aloitti työt ilmailualan yrityksen analytiikkatiimissä.

“Kuuluin muutaman hengen analytiikkatiimiin henkilöstön resurssisuunnittelussa sekä toimin linkkinä IT-osastoon ja datatiimiin. Työ oli mielenkiintoista ja pääsin tekemään rekrytointitarpeiden laskentaa, raportoinnin automatisointia sekä kehittämään prosesseja. Olin myös mukana sisäisessä data-alustaprojektissa. Ympäristö oli haasteellinen, mutta mielenkiintoinen. Toisaalta tajusin myös, että haluaisin päästä vielä vahvemmin konsultoivaan rooliin ja ratkomaan näitä haasteita laajemmin erilaisille yrityksille”, kertoo Tero työstään ilmailualalla ennen Fellowmindille siirtymistä.

Ajattelin, jos firma on niin rohkea, että pitää rekryn auki ja haluaa toteuttaa koulutusohjelman tässä koronatilanteessa, niin uskallan itsekin hakea.

Tero Kukkola

Unelma päästä osaksi kovatasoista data-ammattilaisten joukkoa

Teron halu päästä työskentelemään vielä laaja-alaisemmin datan ja analytiikan parissa sekä kehittämään omaa analytiikkaosaamista konkretisoitui loppukeväästä 2020, kun hän haki ja pääsi Fellowmindin koulutusohjelmaan.

Koronan aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta nopea ja selkeä aikataulu koulutusohjelmassa sekä yrityksen luottamus tulevaisuuden kasvuun rohkaisi Teroa hakemaan mukaan.

“Ajattelin, jos firma on niin rohkea, että pitää rekryn auki ja haluaa toteuttaa koulutusohjelman tässä koronatilanteessa, niin uskallan itsekin hakea”, summaa Tero päätöstään hakea mukaan koulutusohjelmaan.

Aitoon asiakastar­pee­seen suunnitellut ratkaisut ja kädet savessa -konsultointia

Tero oli jo aikaisemminkin miettinyt hyppyä IT-alalle konsultiksi, mutta pelkkään suunnitteluun painottunut konsultointityö ei ollut saanut häntä innostumaan. Fellowmindin lupaus laittaa konsulttina kädet saveen ja suunnittelun lisäksi itse myös toteuttaa ratkaisuja käytännössä, vastasi Teron toiveisiin konsultin työstä.

“Olin jo aikaisemmin miettinyt siirtymistä vahvemmin datan ja analytiikan pariin. Korona oli tuonut myös pientä epävarmuutta ilmailuallan tulevaisuudesta. Fellowmind vaikutti yrityksenä mielenkiintoiselta ja konsultointityön käytännönläheisyys vakuutti hakemaan mukaan.”

Parasta konsultin työssä vaihtelevat asiakasprojektit

Nyt Tero on tyytyväinen työhönsä ja siihen, että rohkeni hakea mukaan Fellowmindin koulutusohjelmaan ja pääsi sitä kautta IT-alalle konsultiksi.

“Olen iloinen, että olen osa tätä kovatasoista data-ammattilaisten porukkaa. Joskus tämä oli vain oma haave, mutta nyt se on osa arkeani.”

Asiakasprojektit ovat Teron mukaan vaihtelevia. Koulutusohjelman jälkeen uudet konsultit otettiin nopeasti mukaan projekteihin, mikä oli hieno juttu.

“Olen ollut mukana useissa projekteissa ja päässyt tekemään esimerkiksi tietokantavaihdosta, vakioraportoinnin automatisointia sekä henkilöstöanalalytiikaan liittyviä sovelluksia.”

Teron mukaan konsultin työssä Fellowmindilla parasta on erityisesti se, että ratkaisut tulevat aitoon asiakastarpeeseen. Asiakas on itse tunnistanut jonkun tarpeen ja haluaa ratkaista ongelman. Siinä Tero kollegoineen pääsee heitä auttamaan.

Tero kertoo myös, että Fellowmindilla kannustetaan tekemään, kokeilemaan ja oppimaan koko ajan lisää. Virheitä osataan käsitellä rakentavasti eikä niihin jäädä kiinni. “Jos virheitä sattuu, niin niistä opitaan ja mennään eteenpäin!” Apua on myös aina saatavilla, kun vain pyytää.

En usko, että kellään jää teknisen osaamisen puutteesta paikka saamatta. Täällä koulutetaan kyllä, älä siis epäröi hakea mukaan!

Tero Kukkola

Hyvä vain, jos työuraa tai elämää on jo takana – kannattaa hakea mukaan

Teron mukaan IT-konsultin työssä pärjää henkilö, jolla on kyky ymmärtää asiakkaan haasteita ja aito halu auttaa. Pieni pilke silmäkulmassa sekä huumori auttavat myös menestymään työssä.

Tero kannustaa IT-alasta kiinnostuneita hakemaan rohkeasti mukaan. Hänen mukaan on turha miettiä, kuinka paljon työuraa tai elämää jo on takana. Aiemmista kokemuksista on usein pelkästään hyötyä.

“Jos IT-ala kiinnostaa, niin hae ehdottomasti mukaan Fellowmindin koulutusohjelmaan. En usko, että kellään jää teknisen osaamisen puutteesta paikka saamatta. Täällä koulutetaan kyllä, älä siis epäröi hakea mukaan!”

Tero vinkkaa vielä lopuksi, että tätä työtä on pystynyt tekemään hyvin myös etänä. “Olen suuri Kerava-fani ja asun Keravalla perheeni kanssa. Työ täältä käsin on onnistunut myös loistavasti.”

Riikka Ketola

Autan mielelläni, jos sinulle heräsi kysymyksiä Fellowmindin avoimista työpaikoista tai Fellowmindista työnantajana.

Ole yhteydessä: +358 40 610 2627 tai riikka.ketola@fellowmind.fi

Kenelle NewFellows-rekrytointiohjelma on tarkoitettu?

NewFellows -rekrytointiohjelma soveltuu niin työuransa alussa oleville vastavalmistuneille kuin uranvaihdosta pohtiville alanvaihtajille – et tarvitse hakeaksesi aiempaa IT-alan kokemusta.

Etsitkö täydellistä mahdollisuutta tehdä alanvaihdos IT-alan kasvavaan maailmaan? Vai oletko kaupallisen tai teknisen koulutuksen alalta vastavalmistunut opiskelija, joka etsii ensimmäistä oikeaa vakkaripaikkaa työelämässä? NewFellows-koulutusohjelma on sinua varten!

Odotamme jo malttamattomina hakemustasi. Aiempaa IT-alan kokemusta tärkeämpää on se, että olet valmis tarttumaan toimeen, motivoitunut oppimaan uutta ja kiinnostunut IT-alasta.

Palkallinen koulutusohjelma tarjoaa heti vakituisen työpaikan toimistollamme Espoossa, Tampereella, Jyväskylässä tai Turussa.

Oletko sinä tuleva kollegamme ja seuraava IT-alan osaaja? Hae nyt!